Eiran aikuislukion oppilaskunta
Viralliselta nimeltään Eiran aikuislukion oppilasyhdistys ry
Mikä on oppilaskunta?
Oppilaskunta on opiskelijoidemme ääni. Oppilaskunnan tehtävänä on ajaa opiskelijoiden yhteistä etua. Oppilaskunnan tehtäviin kuuluu esimerkiksi opiskelijoiden aloitteiden eteenpäin vieminen ja koulumme opiskelijoiden vapaa-ajan toiminnan kehittäminen.
Oppilaskunta on esimerkiksi järjestänyt teatteri- ja musiikkikerhotoimintaa koulullamme. Oppilaskunta myös vastaa erilaisten opiskelijoiden tapahtumien järjestelyistä, esimerkiksi palautepäivien kirppikset ja muut yleiset tapahtumat, kuten halloweenjuhla. Tällä hetkellä koulullamme toimii aivan loistava oppilaskunnan tiimi, jolla on paljon energiaa ja ideoita olla kehittämässä kouluamme. Miksi siis et tulisi mukaamme toimintaamme?
Jäsenet ja hallitus
Oppilaskunnan tämänhetkinen hallitus koostuu 14 jäsenestä: puheenjohtajasta, varapuheenjohtajasta, sihteeristä, rahastonhoitajista sekä yhdeksästä perusjäsenestä. Hallitukseen kuuluu myös opettajajäseniä. Hallitus valvoo opiskelijoiden etua ja päättää tulevista tapahtumista sekä kehittää kouluamme opiskelijoitamme ajatellen. Oppilaskunnan hallitus valitaan uudelleen joka lukuvuosi, yhdeksi lukuvuodeksi kerrallaan.
Seuraavat oppilaskunnan vaalit järjestetään syksyllä 2012, jolloin sinäkin voit asettua ehdolle. Jokainen koulumme opiskelija on suostumuksellaan automaattisesti oppilaskuntamme jäsen, ja jokaisella opiskelijalla on äänivaltaa oppilaskuntamme toiminnassa. Jäseniltä ei peritä jäsenmaksua, eikä heitä pakoteta mukaan toimintaan.
Kuinka pääset mukaan toimintaamme?
Oppilaskunnan toimintaan pääset mukaan milloin vain. Hallitukseen ei voida ottaa uusia jäseniä kesken kauden, mutta toimijoita ja ideoia tarvitaan aina. Tapahtumissa sinusta olisi suuri apu, mikäli olisit kanssamme järjestämässä tapahtumia. Voisit myös tuoda uusia näkökulmia toimintaamme.
Ehdotukset, aloitteet ja kehityskohteet kannattaa toimittaa kirjallisesti joko sähköpostitse tai kirjoittamalla meille ja toimittamalla kirjeen ala-aulan postilokeroon, joka sijaitsee heti ulko-oven vieressä. (Postilaatikossa lukee oppilaskunta.) Tietenkin voit kysyä toiminnastamme myös nykäisemällä hihasta koulun käytävillä!
Tehdään yhdessä kouluympäristöstämme viihtyisämpi paikka opiskella!
Hyvää lukuvuotta toivottaen,
Oppilaskunnan hallitus
Kuka kukin on?
Oppilaskunnan hallitus esittäytyy täällä.
Oppilaskunnan puheenjohtaja
2011-2012 on Faruk Nazeri.
Lue lisää.